perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulun käärepaperit kierrätysmateriaaleista

Tänä vuonna ajattelin olla vähän ekologisempi ja paketoida joululahjat eri tavalla, nimittäin käyttäen vanhoja lehtiä käärepaperina. Tämä on hyvä tapa kierrättää ja samalla myös mukavaa, varsinkin jos tykkää askartelusta. :)

Paketointiin voi käyttää vanhoja lehtiä tai vaikka julisteita, jos lahja on vähän isompi. Olen  säilyttänyt myös vanhoja käärepapereita, joiden avulla paketteja pystyy vähän koristelemaan. Koristeluun voi tietysti käyttää myös kuvioteippeja, tarroja ja vaikkapa paperinarua (jota minulta sattumoisin kaapista löytyi :D).

Leikkaa lehdestä sivu tai pari paperia ja teippaa papereita yhteen, niin saat isomman käärepaperin. Minun lahjani oli CD-levy, joten se mahtui hyvin yhdelle sivulle. Teippaamiseen käytin perusteipin lisäksi myös vähän kuvioteippiä. Jotta paketista tulisi vähän jouluisempi, liimasin vanhasta joulupaperista leikatun kuvan lahjan päälle. Pakettiahan voi koristella ihan miten haluaa, vain mielikuvitus on rajana!

Tällainen paketista tuli! :) Lahjan ympärille sidoin vielä paperinarua ja lisäsin itsetehdyn tagin, johon kirjoitin tietenkin lahjan saajan nimen. Tällä tavoin paketeista tulee persoonallisen näköisiä ja saajakin luultavasti arvostaa lahjaa enemmän, kun käärepaperi on "itsetehty"! Mitäs tykkäätte? :)

Helmi

6 kommenttia:

  1. Kierrätys kannattaa ja onhan nää paljon persoonallisempia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kierrättäen paketeista tulee aika uniikkeja :D

      Poista
  2. Hieno paketti! :)
    Meinaan itse paketoida lahjat tänä vuonna ruskealla voimapaperilla ja sitten varmaan koristelen paketteja vielä jotenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voimapaperista saa tosi kivannäkösiä paketteja :p

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! Meidän perheessä on jo pieni vitsi se, että mun paketit tulee sanomalehteen käärittyinä... :D Tänä vuonna sisarukset ja vanhemmat joutuu kuitenkin pettymään, sillä "arkistoista" löytyi sen verran talteen hamstrattuja lahjakasseja ja -rasioita, ettei sanomalehdelle ollut muuta käyttöä kuin toimia hämäävänä paketintäytteenä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! :D Juu, kaikki vanhat lahjakassit yms. on kyllä myös hyviä lahjojen pakentointiin :P Melkein kaiken voi käyttää uudelleen :)

      Poista